Psykoterapiaa lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille

Psykologipalvelut Katja Laine

Tervetuloa vastaanotolleni Lohjalla

 

Olen Valviran hyväksymä psykoanalyyttinen psykoterapeutti ja psykologi Katja Laine. Vastaanottoni sijaitsee Lohjan keskustassa. Työskentelen myös etäyhteyden avulla. Psykoterapeuttina toimin alle kouluikäisten, kouluikäisten, nuorten ja nuorten aikuisten parissa.

Olen toiminut psykologina perheneuvolassa 19 vuoden ajan, joten pätevyyttä on myös vanhemmuuden ja perhesuhteisiin liittyvien kysymysten äärellä. Työskentelen lisäksi vanhempainohjaajana lasten ja nuorten psykoterapioissa.

Minulle on tärkeää luoda aito, lämmin ja asiakkaan toiveet huomioiva yhteistyösuhde.

Tutustu psykoterapia­palveluihini

 

LASTEN PSYKOTERAPIA
(alle 13-vuotiaat)

 

Lasten psykoterapiaa lähdetään suosittelemaan, kun lapsella on vaikeuksia tunnesäätelyssä, kaveri- ja ihmissuhteissa, koulunkäynnissä tai tunne-elämän kehitys ei vastaa lapsen kehitystasoa. Lapsella voi esiintyä ahdistusta, masentuneisuutta tai käytösongelmia. Oireilu voidaan nähdä merkkinä, että lapsi tarvitsee apua omien tunteiden ja kokemusten käsittelyyn.

Terapian tavoitteena on lisätä lapsen kykyä ymmärtää itseään, kykyjään ja löytää keinoja toimia arkipäivän ristiriitatilanteissa. Työskentely tapahtuu vuorovaikutuksessa terapeutin kanssa, joka auttaa löytämään sanoja tunnekokemuksille. Lasten terapiassa keskustelun ohella käytetään myös toiminnallisia menetelmiä, kuten leikkien avulla itsensä ja kokemustensa ilmaisua.

Lasten psykoterapiassa huoltajilla on merkittävä rooli tukea lapsen psykoterapiaa ja tämä toteutuu huoltajien omilla käynneillä vanhempainohjauksessa.

NUORTEN JA NUORTEN AIKUISTEN PSYKOTERAPIA
(13–25-vuotiaat)

 

Nuorten psykoterapiassa tärkeinä̈ tavoitteina ovat nuoruusiälle keskeisten kehitystehtävien ratkaiseminen. Terapiassa työstetään lapsuuden tunnesuhteita ja tuetaan riittävään itsenäistymisen kautta tapahtuvaan irtautumiseen lapsuuden huoltajista.

Itsehavainnoinnin vahvistuessa ja itseymmärryksen laajentuessa mielensisäiset ristiriidat, samoin kuin niihin liittyvät erilaiset ongelmat ja oireet, helpottuvat usein pysyvästi. Nuoren psykoterapia vastaa usein suurilta osin aikuisten psykoterapiaa.

PERHESUHTEIDEN TUKEMINEN

 
Perhetilanteiden muutokset ja lasten yksilölliset tarpeet eri kehitysvaiheissa haastavat vanhemmuutta. Tällöin ulkopuolinen keskusteluapu tuo uutta näkökulmaa, keinoja ja lisää perheenjäsenten keskinäistä ymmärrystä.

Tarjoan tukea vanhemmuuteen, sekä apua perheenjäsenten vuorovaikutuksen haasteisiin.

Tapaamiset voivat toteutua vanhemman/vanhempien käynteinä tai koko perheen yhteisinä tapaamisina.

Katja Laine

Psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti ja psykologi

  • Psykoanalyyttinen lastenyksilöpsykoterapeutti, Helsingin yliopisto
  • Psykologian maisteri, Tampereen yliopisto
  • Kasvatustieteen kandidaatti, Tampereen yliopisto
Lisäkoulutukset
  • PERHE-arviointi koulutus; perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä
  • Perheneuvolan erikoistumiskoulutus
  • Theraplay (sis. MIM-havainnointikoulutuksen)
  • Kriisityöhön perehdyttävä intensiivikurssi
  • TK-KKT, Traumakeskeinen kognitiivinen käyttäytymisterapia
  • Lapsikeskeinen perheasioiden sovittelu

Yhteystiedot

Aukioloajat

Vastaanotan asiakkaita arkisin klo 8–17.
Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Lomailen pääosin koulujen lomien mukaisesti.

Käyntiosoite

Karnaistenkatu 23 A 8
08100 LOHJA
Sisääntulo Paikkarinkadun puolelta.

Psykologipalvelut ovat kuluttajansuojalain piirissä. Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan.